
CD-soitin striimauksen rinnalla tuntuu monesta jäänteeltä, kun koko maailman musiikki löytyy puhelimesta 11-13 euron kuukausimaksulla. Hyllyssä voi silti olla 300 levyä, ja niiden hyllyyn jättäminen tuntuu tuhlaukselta. Tämä artikkeli on niille, jotka miettivät, pitäisikö vanha soitin korjauttaa, ostaa uusi vai myydä levyt pois. Lyhyt vastaus on, että CD-soittimelle on edelleen käyttöä, mutta ei kaikille eikä joka tilanteessa.
Mitä CD antaa, mitä striimaus ei anna
Tärkein ero on omistaminen. Suoratoistopalveluiden luettelo muuttuu lisenssisopimusten mukaan, ja albumeita katoaa palveluista ilman ennakkovaroitusta. Joskus alkuperäinen miksaus vaihtuu hiljaisesti remasteriin, jonka dynamiikka on puristettu litteäksi.
Levy ei muutu. Vuonna 1994 painettu levy soi samalla tavalla 2026 kuin ostopäivänä, eikä se vaadi tiliä, sovelluspäivitystä tai toimivaa nettiyhteyttä.
Suomessa tällä on käytännön merkitystä. Moni 1990- ja 2000-luvun kotimainen julkaisu pieniltä levymerkeiltä puuttuu palveluista kokonaan tai on siellä vain osittain. Japanilaiset painokset bonusraitoineen ja klassisen musiikin harvinaiset levytykset ovat samassa asemassa.
Hinta puhuu myös CD:n puolesta. Kirpputoreilla ja käytettyjen levyjen kaupoissa Helsingissä, Tampereella ja Turussa levyt maksavat usein 1-5 €. Uusi vinyyli maksaa samaan aikaan 25-40 €. Kirjastoista CD-levyjä saa edelleen lainaan, Helmet-kirjastoista esimerkiksi tuhansia.
Äänenlaatu: myytti striimauksen ylivoimasta
Yleinen väärinkäsitys on, että CD on vanhentunut formaatti ja striimaus kuulostaa automaattisesti paremmalta. Näin ei ole. CD:n Red Book -standardi on 16 bittiä ja 44,1 kHz, ja se on täsmälleen sama ”CD-laatu”, jota Tidal, Qobuz ja muut häviöttömät palvelut tarjoavat perustasonaan.
Hi-Res-tiedostot (24 bittiä, 96 tai 192 kHz) antavat teoriassa enemmän tilaa. Sokkotesteissä eroa on kuitenkin vaikea kuulla tavallisessa olohuoneessa. Paljon suurempi merkitys on sillä, miten levy on masteroitu. Hyvin masteroitu CD vuodelta 1988 voi kuulostaa avarammalta kuin sama albumi palvelun 24-bittisenä remasterina, jos remasterissa on nostettu äänenvoimakkuutta.
Myytillä on myös kääntöpuoli. Kaikki CD-soittimet eivät kuulosta samalta, vaikka bitit ovat bittejä. Erot syntyvät lähinnä digitaali-analogimuuntimesta ja analogisesta lähtöasteesta. Ne ovat pienempiä kuin kaiuttimien tai huoneakustiikan erot, mutta hyvässä järjestelmässä ne kuulee.
Kolme tapaa yhdistää CD-soitin striimauksen rinnalle
Kokenut hifiharrastaja ei ajattele asiaa joko-tai-valintana. Levyt ja palvelut toimivat samassa ketjussa, ja käytännössä vaihtoehtoja on kolme.
Ensimmäinen on perinteinen CD-soitin, joka liitetään vahvistimeen RCA-kaapelilla. Se on yksinkertaisin ratkaisu, ja integroidussa vahvistimessa on lähes aina vapaa linjatulo sille.
Toinen on käyttää soitinta pelkkänä transporttina eli lukulaitteena. Soitin lähettää digitaalisen signaalin koaksiaali- tai optisella kaapelilla erilliseen DAC:iin, joka hoitaa myös streamerin muunnoksen. Silloin CD ja striimaus kulkevat saman muuntimen läpi, ja äänen luonne pysyy samana lähteestä riippumatta. Lisää muuntimen roolista kertoo artikkeli DAC-laitteiden tarpeellisuudesta. Cambridge Audio CXC on esimerkki pelkäksi transportiksi suunnitellusta laitteesta.
Kolmas on ripata levyt FLAC-tiedostoiksi ja soittaa niitä verkkosoittimella. Ammattilainen tekee tämän näin:
- Ripataan tietokoneen asemalla ohjelmalla, joka tarkistaa lukuvirheet (esim. dBpoweramp tai Exact Audio Copy).
- Tallennetaan muodossa FLAC, joka on häviötön ja tukee metatietoja.
- Tarkistetaan kansikuvat ja levytiedot heti, sillä jälkikäteen korjaaminen on työlästä.
- Kirjasto viedään NAS-levylle tai USB-kiintolevylle, jonka verkkosoitin näkee.
- Kirjastosta otetaan varmuuskopio toiselle levylle.
Ripatut levyt näkyvät monissa sovelluksissa, esimerkiksi Roonissa tai BluOS:ssä, samassa näkymässä palveluiden kanssa. Laitteista lisää artikkelissa streamereista ja verkkosoittimista. 300 levyn rippaamiseen kuluu helposti 3-4 viikonloppua, joten siihen kannattaa varata aikaa.
Hintaluokat ja mitä niillä saa
Alkutasolla 250-450 eurolla saa uuden soittimen esimerkiksi Yamahan, Denonin tai NADin mallistoista. Ne lukevat levyt luotettavasti, ja useimmissa on optinen tai koaksiaalinen digitaalilähtö. Ensimmäiseen stereoon tai toiseksi lähteeksi streamerin rinnalle tämä riittää hyvin.
Keskitasolla 600-1 500 eurolla Marantz, Rotel ja Cambridge Audio panostavat parempaan muuntimeen, virtalähteeseen ja tukevampaan mekaniikkaan. Ero alkutasoon kuuluu lähinnä tarkkuutena ja rauhallisuutena, ei dramaattisena muutoksena.
Audiofiililuokassa yli 2 000 euroa maksavat esimerkiksi Accuphasen ja Esoteric-merkin laitteet. Niistä hyötyy vain, jos kaiuttimet, vahvistin ja huone ovat samaa tasoa.
Käytettyjä soittimia saa usein 50-300 eurolla. 1990-luvun Marantzit ja Sonyn ES-sarja ovat suosittuja, mutta niissä kuluvin osa on laser. Ostopaikan valintaan on vinkkejä artikkelissa luotettavista käytettyjen hifilaitteiden ostopaikoista.
Yleisimmät virheet CD-soittimen kanssa
Ensimmäinen virhe on korvata CD-soitin Blu-ray-soittimella. Levyt kyllä soivat, mutta käynnistys on hidas, tuuletin voi hurista hiljaisissa kohdissa ja levyn selaaminen vaatii usein television päälle. Tämä toimii kotiteatterissa, kuuntelussa huonommin.
Toinen virhe on ostaa vanha soitin testaamatta sitä. Kokenut ostaja ottaa mukaan naarmuisen levyn ja poltetun CD-R:n. Jos soitin hyppii tai lukee levyä pitkään, laser on lopuillaan. Lasermekanismin vaihto maksaa korjaamossa tyypillisesti 100-250 € työn kanssa, ja joihinkin malleihin osia ei enää saa.
Kolmas virhe on ostaa soitin ilman digitaalilähtöä. Se voi tuntua tarpeettomalta ostohetkellä, mutta 2-3 vuoden päästä hankittu DAC jää silloin käyttämättä CD:n kanssa.
Kenelle CD-soitin sopii ja milloin se ei kannata
Soitin on selvä valinta, jos levyjä on yli 100 ja niitä kuunnellaan albumeina alusta loppuun. Pimeinä talvi-iltoina moni huomaa kuuntelevansa keskittyneemmin, kun levy laitetaan soimaan eikä sovellus ehdota seuraavaa kappaletta.
Mökki on oma tapauksensa. Itä- ja Pohjois-Suomessa mobiiliverkko voi pätkiä, jolloin striimaus katkeilee. CD-soitin ja muutama levylaatikko eivät tarvitse verkkoa lainkaan.
Toisaalta, jos levyjä on alle 50 ja ne kaikki löytyvät palvelusta, rippaus ja levyjen myynti on usein järkevin ratkaisu. Yksiössä, jossa telineelle mahtuu yksi laite, verkkosoitin tai ripattu kirjasto voittaa tilankäytössä.
UKK
Kuulostaako CD paremmalta kuin Spotify tai Tidal?
Häviöttömään CD-laatuiseen striimaukseen verrattuna resoluutio on sama, joten ero tulee masteroinnista ja laitteista. Häviöllisesti pakattuun striimaukseen verrattuna CD voi kuulostaa hieman avoimemmalta hyvässä järjestelmässä.
Kannattaako vanha CD-soitin korjauttaa?
Jos soitin on keskitason tai sitä parempi malli ja laserosia on saatavilla, 100-250 euron korjaus on yleensä järkevä. Halvan alkutason soittimen kohdalla uusi laite on usein edullisempi.
Voiko CD-soittimen liittää streameriin tai DAC:iin?
Voi, jos soittimessa on koaksiaali- tai optinen digitaalilähtö. Silloin soitin toimii transporttina ja DAC hoitaa muunnoksen sekä levyille että striimaukselle.
Levyhylly ja sovellus samassa ketjussa
CD-soitin ei kilpaile striimauksen kanssa, vaan täydentää sitä. Palvelu sopii uuden musiikin löytämiseen, levyt omien suosikkien kuunteluun ilman pelkoa, että ne katoavat. Valitse soitin, jossa on digitaalilähtö, testaa käytetty laite naarmuisella levyllä ja käytä budjetin suurin osa kaiuttimiin. Silloin 30 vuotta kerätty levyhylly pysyy käytössä.